KUUKAUDEN NIMI

Esittelyn tuottaa visualisti Marianne Matikka…. Visuaalisessa taiteessa on kolme oleellista tekijää: taiteilija, itse teos ja katsoja.  Taide koukuttaa. Antaa luvan temmeltää visuaalisella leikkikentällä. Nauttia teoksista, jossa väri pyörtelee, myrskyää, pisaroi ja savuaa…

… Syyskuun taidepersoonan maalauksissa on runollinen aksentti. Hän suosii teoksissaan visuaalista lämpöä. Hän on rohkea innovaattori ja visuaalinen tuottaja.  Koulutuksen ja urakokemuksen kautta hän uskaltaa ja osaa kertoa mitä taiteilijuus hänelle merkitsee. Hänen sisäinen tunnemaailma, toimii visualisoivana kanavana. Kiinnostava työskentelytapa viivyttää pohdiskeluun jokaisen unikin teoksen värien ja muotojen parissa. Hän on…

KUVATAITEILIJA KIRSI LYBECK

Tässä olen ja mietin kuka minä olen taiteilijana? Oman identiteetin löytäminen taiteilijana on jatkuva haaste. Elämässä on niin paljon kiehtovaa kuvattavaa. Syksyn puutarha runsaudessaan, järvenselät, mielessä nousevat värit ja muodot, tunnetilat – mihin suuntaan lähteä, kurkottaa, etsiä?

Elämä teki pienen kuperkeikan äskettäin. Syksyn piti olla toisenlainen, mutta se saikin uuden käänteen. Toki siitä oli pieniä vihjauksia. Täyttymätön kalenteri, hankaluus luopua työhuoneesta. Aloin jo tyhjentää sitä samalla kun ihmettelin kuinka kauniiksi se tuli jokaisen lähtevän tavaran myötä.

Uusi paikka, joka alkoi täyttyä, uudet maalaustoverit, ihana energia, lupaava työskentelytila. Ja sitten yllättävä tukipäätös, joka mahdollistaa koko syksyn työskentelyn maalaten. Palaan vanhaan työhuoneeseen isojen maalausten pariin.

 Time after time 1 koko 120 x 90, öljy kankaalle

Ja nyt ei mitään sanottavaa. … Eikö mielessäni ole mitään, mikä kaivertaisi, ihastuttaisi, innostaisi, sytyttäisi? On, onhan sitä…. Eniten tällä hetkellä minua kiehtovat esineet ja keskeneräiset työt.

Pienet, ehkä tarpeettomat esineet, jotka ovat liiallista tavaramassaa, jotka täyttävät kotia, ja keskeneräiset työt, jotka odottavat valmistumistaan, joita ei voi näyttää kenellekään, jotka ovat puolessa välissä syntymistään, jotenkin rujoina, ei-oikeina, ei vielä valmiina, ei-kuitenkaan-aloittamattomina.

Mitä näille tapahtuu? Ei niitä voi heittää pois. Ne odottavat. Ne ovat kuin minä, joka odotan, milloin minusta tulee ”oikea” taiteilija, joka ei enää kysele onko hän taiteilija, ja jos on, niin minkälainen.

 Time after time 2 koko 120 x 90, öljy kankaalle

Olisi helppoa siirtyä tästä terapeuttiseen lauseeseen, että on ok olla keskeneräinen, odottava, epävarma, tähän tyytyväinen. Mutta tuntuu kuin jotain muuta olisi sisällä syntymässä. Joka päivä siellä kaihertaa jokin, joka ikään kuin maalaa tai kirjoittaa itseään ulos, ei vielä edes näkyvästi pala palalta vaan vasta satunnaisina mielikuvinapaloina.

Sitä odotellessa täytyy varmaan kertoa, miten tähän on tultu. Siemenet kylvettiin koulussa. Silloin selvisin taiteen avulla, pysyin hengissä ja elämästä kiinnostuneena. Taidekokemukset sain hyvän opettajan Ritva Hjellmanin avulla ja Kouvolan taideseurassa Esko Tirrosen ja Ulla Rantasen hoivissa. Se kaikki lopahti Helsinkiin muuttoon ja työntekoon, josta sai palkkaakin. Se loi kuitenkin mieleeni unelman, että joskus…

Aina välillä tein pieniä kuvanpalasia, jotka säästin huolellisesti runonpätkien sekaan. Joskus törmäsin kummalliseen ilmiöön. Tein kuvan, ja kuukausia myöhemmin löysin kuvassa olevan maiseman.

Rakkauskirjeet, poltetut paperi, kasvit, verkko 30 x 24

Hakiko mieleni sisäistä kuvaa vastaavaa maisemaa, vai olinko jo aiemmin nähnyt jotakin samankaltaista? Löytäessäni maiseman tunsin vahvasti, että se oli merkittävä, ikään kuin olisin jo ennalta tiennyt siitä, ja ikään kuin mielen kuvat ennustaisivat tulevaa ja olisivatkin viisaita, viisaampia kuin tietoinen mieleni. Tämä saattaa kuulostaa mystiseltä. Kuitenkin tämä havainto osoittautui todeksi myös asiakkaitteni kanssa.

Tein vuosia työtä taideterapeuttina ja työnohjaajana, ja lähes poikkeuksetta heidän kuvissaan oli asioita, jotka toteutuivat vasta myöhemmin. Tunsin todeksi, että näin ihmisen oma mieli ohjaa toimintaa, vaikka tietoisuus ei sitä vielä ymmärtäisikään. Joskus tein alkeellisella painamisella pieniä kirjasia, joihin ilmestyi tarina. Ne olivat hauskoja iltalukemisia lapsenlapsille. Opettelin grafiikkaa, ikonimaalausta, pigmenttimaalausta, puupiirroksia, croquita.

Taideterapiakoulutuksen aikaisia viikonloppuja muistan kaiholla; sain maalata mitä halusin, tuntikausia, päiväkausia, ja silti päivillä oli rakenne ja ohjelma. Tämä järjestyksen ja kaaoksen vuorottelu toimi minulla hyvin.

Portti, pelti ja rauta 44 x 37

Kun 60-vuotispäivä lähestyi, kysyin itseltäni, olenko tyytyväinen, jos en koskaan menekään taidekouluun. Sitähän olin koko ikäni toivonut. Minun oli selvitettävä asia. Hain, hyväksyttiin, ja kävin taidekoulua kolmen vuotta. Valmistuin kuvataiteilijaksi. Nyt oli vielä selvitettävä, tuleeko minusta oikeasti taiteilija. Ja tämähän vasta tehtävä onkin!

Tyyntä taiteilijaelämää – voiko sellaista olla olemassa? Kun nyt yritän elää taiteilijan elämää vihdoinkin eläkkeellä ollessani, mietin – kuuluuko taiteilijuuteen suuret tunteet, riskinotot, vaihtelevat elämäntavat, vai kuuluuko siihen säännöllinen toistuva työlle omistautuminen, aikataulut, vakiintuneet työtavat? Tiedän että minussa on ainesta molempiin. Ehkä hyvä

esinekooste Viidakko koko n 40 x 60.

yhdistelmä – toinen ominaisuus kantaa toista – vie eteenpäin. Tarvitaan jotain kuria, jotta hetken impulssit eivät heittelisi liikaa. Tarvitaan impulsseja, jotta kuri ei muodostuisi ikäväksi ja pakolliseksi. Nyt siis maalaan kahteen suuntaan; isoja maalauksellisia maisemapintoja, suuri kaksiosaisia laulavia töitä. Pieniä, nyperrettyjä, rumankauniiden esineiden yhteensattumia, tarinoita kertovia töitä.

Aika näyttää mitä ne ennustavat ja mistä niiden esikuvat nousevat. Katsotaan yhdessä

KATSO MYÖS TÄMÄ KIRSI LYBECK ARTIKKELI

https://www.terve.fi/artikkelit/miten-taideterapia-toimii