KUUKAUDEN TAIDEPERSOONA

Visuaalisessa taiteessa on kolme oleellista tekijää: taiteilija, itse teos ja katsoja.  Taide koukuttaa. Antaa luvan temmeltää visuaalisella leikkikentällä. Tämä taidepersoona esittely on yhdistyksen verkkotuottajan käsialaa.… Arvoisa taiteen katsoja tässä taidetarinassa saa taiteenjanonsa sammutettua. Tämä taiteilija ilmaisee teoksillaan monimuotoisia tunteita. Hänelle taiteen tuottaminen on elämää ja elämässä tapahtuvaa.  Tekniikasta riippumatta hän sukeltaa kuvakieleensä, tuottaen aiheen jopa ajatuksen olemassaolosta tai taiteen alkumuodosta. Teoksien rytmiikka on ylittämättömän kauniisti tarjoiltua liikettä. Tätä visuaalista ilmaisutapaa katsoessa saa runollisen kokemuksen, sillä teoksien sisältö muuttuu ikään kuin puhekielen laatusanoiksi. Luovuuden flow vapauttaa tämän taiteilijan mielikuvituksen onnistumiseen ja pysähdyttävän puhuttelevien taideteoksien luomiseen… hän on mielenkiintoinen

JAANA SARPANIEMI

Elämä on kuin jännittävä labyrintti, jonka jokaisessa risteyksessä joutuu valinnan eteen, mihin suuntaan seuraavaksi? Taiteessakin sama valintojen polku on kuljettava. Kokeilujen kautta minulta ovat karsiutuneet pois tekniikat, jotka eivät ole luontaisia omalle ilmaisulleni tai malttamattomalle temperamentilleni. Metalligrafiikan kuparilevyt kaivertimineen ovat varastoituneena vintissä, samoin seulat, akvarellit, lopuksi ilmaisukeinoikseni valikoitui keramiikan muotoilu ja maalaaminen akryyleillä ja öljyillä, isosti tai pienesti.

Paras onni mikä viimevuosina on kohdalleni osunut, on oman työhuoneen saaminen. Siellä olen voinut kuluttaa aikaani vimmaisesti työskennellen tai hidastuneena tuijotellen keskeneräistä työtä tai pahimmassa tapauksessa seinää ilman, että kukaan hämmästelee. Ja mikä parasta työvälineitä ei tarvitse kerätä nippuun tietyllä kellonlyömällä, vaan vasta silloin kun siltä tuntuu.

Työhuoneella voi tehdä hommia tarpeen tullen vaikka kellon ympäri, monta työtä yhtäaikaisesti, kuunnellen samalla äänikirjoja, musiikkia. Kun katson valmistuneita töitäni, voin muistella, että tämän työn tein kuunnellessani Saision Passiota, tämän kuunnellessani Murhamysteeriä, Laivamorsiamia, Pintaremonttia…. Kun vihdoin työ alkaa valmistua, pensselin vedot hidastua, työn hetkittäinen tuijotus lisääntyä, niin silloin voi omaan tahtiin lopettaa hommat ja pistää pensselit pussiin, työ alkaa kenties olla kohdillaan.

Uskoisin, että me taiteentekijät olemme tavalla tai toisella harrastaneet taidetta läpi koko elämän, tai ainakin meissä on ollut varastossa tietoisuus taitomme olemassaolosta. Niin minäkin olen tehnyt, eri intensiteetillä mahdollisuuksien mukaan elämänhulinan viedessä milloin mihinkin.

Ensimmäinen mielikuvani muotoilusta on kesämökin savipellon savesta muovailemani veistos isoäidistäni, olin tuolloin 4-vuotias. Jo niinkin pienenä saatoin tuntea onnen tunnetta tekemästäni työstä, lapsenarvioni mukaan se oli täysin mallinsa näköinen mustissa vesivärein maalatussa hiuksissaan ja vihreässä paidassaan.

Ehkäpä tässä on samalla malliesimerkki kannustavan ilmapiirin vaikutuksesta loppuelämän taidetaipaleeseen. Kohdallani kuitenkin ratkaiseva valinta tapahtui 18-vuotiaana, kun päätin valita silloisen Ateneumin sijaan Liikuntatieteellisen opinnot Jyväskylässä. Silloin arvioin, että taiteen tekemisellä on haastava elättää itseään ja mahdollista perhettään. Atskin pääsykokeet jätin puolitiehen, myöhemmin selvisi että olin saanut täydet pisteet ensimmäisten päivien tehtävistä, mutta sitä oli silloin myöhäistä puntaroida, juna meni jo eteenpäin.

Näin tuli tehtyä elämän labyrintissa yksi suuri suuntavalinta ja elämä vei eteenpäin toisella luovuuden saralla tanssissa, liikunnassa. Tietysti osallistuin opiskelijoiden taidenäyttelyihin, opiskelin taidekasvatusta ja taidehistoriaa, väsäsin opiskelijoiden bilejulisteita ja kaikkea muuta.

Valmistuttuani olinkin uuden edessä, virkoja ei löytynytkään Helsingistä. Hesarista huomasin mainosgraafikkojen koulun hakevan oppilaita, sinne pääsin ja sillä visuaalisten ratkaisujen tiellä jatkoin seuraavat työelämäni vuosikymmenet. Kertaakaan katumatta tätä uutta elämänlabyrintin valintaa ja käännöstä.

Brief – suunnittelu – presentaatio – toteutus, näin toimin mainosmaailmassa uuden tehtävänannon kanssa, eikä se ole yhtään erilaisempi toimintatapa nykyään taidetta tehdessäni. Kun valmistun näyttelyyn, ymmärrän itseäni entistä enemmän, sama työkuvio toistuu, näyttelyyn täytyy kehitellä annetun teeman mukaisesti jotain uutta, visuaalisesti mielenkiintoista tulokulmaa, edelleen pitää valloittaa asiakas, galleristi ja tietysti itsensä toiveineen. Tämä on minun taakkani ja sillä mennään. Sohvan taakse tai sängyn alle en töitäni halua varastoida, työt ovat kuin lapsiani, ne täytyy lähettää maailmalle. Ja silloin olen onnellinen.

Valmistuin keramiikkakisälliksi Yrkesinstitut Sydvästistä, Tammisaaresta vuonna 2002. Rakastan muotoilla savesta veistoksia, käyttöesineitäkin. Savitöitä tehdessä Zen-tilaan pääsy on rentouttavaa, paineet ovat tipotiessään, yleensä tiedän mitä teen, rauhoitun. Koska onnistumisen elämyksiä täytyy olla säännöllisin väliajoin, niin keramiikkaa täytyy tehdä aika-ajoin, jottei taidehommat mene liian vakaviksi.

Maalaaminen on huomattavasti haasteellisempaa. Mahdollisuudet ovat rajattomat: öljy, akryyli, realismi, abstrakti, värit, työn koko, vaikka mitä vaihtoehtoja! Olen opiskellut usean opettajan johdolla, mm Serlachius-leirillä Riikka Lenkkerin hyvässä ohjauksessa muotokuvamaalausta kesäisin 10-vuoden ajan.

Jokaisesta kohtaamastani opettajasta on jäänyt jokin jälki, lause, ohje, vihje, kehoitus uuden havaitsemiseen. Tänä päivänä myös hyvää opetusta ja sparrausta saa kaivettuja netin tietopankeista todella kattavasti, kunhan näkee hieman vaivaa.

On ollut aikoja jolloin maalasin todella fotorealistisiä töitä, sekin oli rauhoittavaa, siinä tietää mitä pitää tehdä, kunhan vain katsoo tarkasti ja noudattaa sitä. Nyt kun aiheeni ovat pirstoutuneet ei-esittäviksi tai lähes sellaisiksi, niin samalla vaikeusaste on noussut. Kontrastit, sävyerot, valot ja varjot, muodot, asettelun tasa- tai epätasapaino, väriharmonia tai harmoniattomuus haastavat kutkuttavasti epävarmuuden uhallakin.

Lopputuloksesta ei tiedä kukaan, välillä tuntuu että kaikkein vähiten minä itse soitan tätä paletin sinfoniaa. Työ saa yllättää, voisiko sanoa, että olen vain välikappale siirtäessäni väriä maalauskankaalle. En tee ennakkosuunnitelma kuin korkeintaan jonkun päävärin suhteen. Siitä se lähtee ja työ alkaasaada muotoa, sävyä, syvyyttä, valoja ja varjoja. Ne ovatkin suurimpia yllättäjiä.

SUUNNITELMAT – TULEVAT NÄYTTELYT…Ensimmäisenä nyt toukokuussa on ”Flowerpower in artgarden” Kauniaisten kaupungin Galleriassa 26.4.-13.5., joka tuo aiheensa mukaisesti kukat töihini, vaikken varsinaiseksi kukkamaalariksi itseäni mitenkään tunnistakaan. Mutta hyvä kun aihe kuin aihe vie mukanaan. Tarjolla on töiden välityksellä tarinallinen taideannos maalauksellista kukkavoimaa, värienergiaa ja keväistä valohoitoa. Heinäkuussa kaksi ensimmäistä viikkoa olen Salossa uudessa taidegalleriassa ja syyskaudella tavoitteena olla Helsingin taideyhdistyksen näyttelyssä Galleria Albertissa ja Kaapelilla. Ja maalauksellinen tavoitteeni on maalata voimalla ja värivimmalla, huolettomasti ja ilman sen suurempia paineita.

KRITIIKKI… Ekstoverttinä rakastan osallistua näyttelyihin, se on yksi syy miksi halua olla jäsenenä HTY ssä, olen utelias ja kiinnostunut ihmisistä ja tietysti heidän taide aikaansaannoksistaan. Minulla on ympärillä paljon taidetta harrastavia ystäviä, sparraamme toinen toisiamme, se on arvokasta yhteistyötä. Kun tulee epätoivo, niin mikä on ihanampaa kuin saada suodattamaton, rehellinen kommentti, vihje minne suunnata, kun on itse eksyksissä. Itsetunnon kolauttelijoille ja tekemisen mitätöijille ei kannata soitella, sellaisten kommentit eivät rakenna mitään uutta hyvää.

Kyllä olkapäälleni istahtaa säännöllisin väliajoin sisäinen ääneni, kärkäs omakriitikko, mollaava epäilijä. Osaanko mitään, kannattaako tämä, onko järkeä vai ei? Ne ajatukset pitää tuupata taka-alalle, suunnata kohti uutta tulevaa, luottaa itsessään olevaan potentiaaliin. Optimistina, innostuvana toivon, että myös tulevaisuudessa pystyisin tekemään omassa labyrintissani oikeita valintoja ja pääsisin ”maaliin”, sinne mihin johtaa todella monta väylää, ne vain on valittava oikein.

Jaana Sarpaniemi

www.jaanasarpaniemigalleria.wordpress.com

instagram: @sarpajaa

jaana@hwh.fi