Eva Wahlström yllättää räväkkänä taidemaalarina – ”Haluan, että värit riitelevät tai rakastelevat intohimoisesti”.
Maalaaminen on nyrkkeilijä Eva Wahlströmille vastapainoa urheilulle. Nyrkkeilyn maailmanmestari ja taiteen kandidaatti Eva Wahlström piti ensimmäisen taidenäyttelynsä, Sielunpintoja, Galleria Loopissa Helsingissä. Nykyisin Espoossa asuva Wahlström on maalannut pienestä saakka. Lapsena hän viihtyi tuntikausia yksin huoneessaan askarrellen ja maalaten. Yläasteella hän voitti ison taidekilpailun, jonka palkintona oli kunnon maalausvälineet: maalausteline, maalit, siveltimet ja palettiveitsiä. Se innosti.
Taidehommat jäivät, kun nyrkkeily muuttui täyspäiväiseksi ja olin jatkuvasti liian väsynyt luomaan. Vasta kun pääsin Taikkiin (nykyään Aalto- yliopisto), aloin maalata ja piirtää uudestaan. Maalaaminen on Wahlströmille vastapainoa suorituspaineiselle urheilulle, joka on hänen sanojensa mukaan ”niin saakelin kovaa, kylmää ja vaativaa”. Se on tapa ilmaista itseäni, tapa purkaa ajatuksia ja tunteita ja kieltämättä myös tapa eheytyä.
Wahlström harjoittelee kaksi kertaa päivässä ja siinä välissä, iltaisin ja joskus öisinkin hän maalaa kotona. Maalata voi silloinkin, kun lapset ovat kotona. Alussa maalasin keittiön pöydällä ja perhe söi sohvalla ja lattialla. Nyttemmin maalaan meidän makuuhuoneessa ja me nukumme lastenhuoneen lattialla. Kesällä maalasin paljon ulkona. Onneksi kaikki ovat joustavia. Maalaaminen on Wahlströmille vastapainoa suorituspaineiselle urheilulle. Wahlströmin maalausten värimaailma syntyy intuitiivisesti. Hänellä on huone täynnä värejä ja niistä hän nappaa vain ne värit, jotka tuntuvat oikeilta.
Minulle on tyypillistä yhdistellä värimaailmoja, jotka eivät perinteisesti sovi yhteen ja jotka saattavat riidellä keskenään. Olen huono kestämään tylsyyttä ja siksi haluan, että väritkin joko riitelevät tai rakastelevat intohimoisesti. Tai sitten käytän sieviä värejä ja teen ”rumaa” jälkeä. Pidän ristiriitaisuudesta.
Taiteilijana Wahlström haluaa, että hänen maalauksensa herättävät ihmisissä jotain ja että jokainen voi peilata omia tunteitaan hänen maalauksiinsa….
MM-vyönsä viikko sitten menettänyt Eva Wahlström ei vielä kerro, jatkaako nyrkkeilyuraansa. Ajatus tulevaisuudesta taiteilijana tuntuu tyhjältä. Kun maalaan, minulla on lupa olla ihan paska, Eva Wahlström nauraa ja levittää paljaalla kämmenellään vaaleaa väriä purppuraiselle kankaalle. Hän käyttää kehoaan maalaamisessa, koska haluaa tuntea liikkeen kankaalla. Wahlströmin taiteilijan työhuonetta Helsingissä peittävät maaliroiskeet. Sivellin on kuivunut kiinni lattiaan. Keskeneräiset ja valmiit taulut täyttävät seinät. Ovesta voi seurata maalijälkiä käytävän toisella puolella olevaan vessaan, jossa Wahlström käy suihkuttamassa töitään vedellä. – Huone kuvastaa täydellisesti persoonaani, Wahlström sanoo.
Lähteet ja kuvat: Helsingin Uutiset ja IS Helsingin Taideyhdistys kooste Marianne Matikka
HTY 2020 VUOSINÄYTTELYN JÄRJESTELY RAPORTTI
Vuoden 2020 kevät oli tavallinen kevät linnuille, kukille, pörriäisille ja muulle luonnolle. Muuttolinnut tulivat, kukat kukkivat ja pörriäiset tekivät hunajaa. Ihmisille kevät tulee aina olemaan koronakevät, kevät jolloin korona pysäytti ihmisten arjen ja mielen.
Keväällä ei eletä ainoastaan kevättä, vaan tehdään jo suunnitelmia ja päätöksiä syksylle. Helsingin taideyhdistykselle se tarkoitti mm. yhdistyksen perinteistä vuosinäyttelyä. Koko kevät oli epävarmuuden aikaa syksystä, eli siitä, voidaanko järjestää mitään tapahtumia. Yhdistyksessä jouduttiin miettimään uskallammeko pitää näyttelytilan varauksen Kaapelilla voimassa, uskallammeko ottaa riskin, että syksyllä näyttely voidaan järjestää. Mielipide asiasta vaihteli niin henkilöiden kesken kuin ajallisesti. Onneksi Kaapeli tuli asiassa vastaan siten, että lopullisen vahvistuksen ajankohtaa siirrettiin lähemmäksi syksyä. Se helpotti hieman päätöksentekoa. Epävarmuutta aiheutti myös ajatus siitä, miten korona vaikuttaa jäsentaiteilijoiden haluun osallistua näyttelyyn. Kesällä jännitys siitä helpottui, kun osallistujia ilmoittautui 65, keskiverto yleensä on ollut n. 75, eli kymmenen keskiarvosta jätti tämän vuoden näyttelyn väliin. Mielenkiintoinen huomioni oli myös se, että viime vuoden juhlanäyttely puolestaan houkutteli kymmenkunta osallistujaa enemmän.
Vaikka päätökset oli tehty, jännitys jatkui, koska uutisoitiin koronan toisesta aallosta. Se olisi saattanut aiheuttaa kaiken peruuntumisen. Se olisi ollut sääli, sillä yhdistyksen vuosinäyttely on monille jäsentaiteilijoille vuoden kohokohta oman taiteen saralla. Keskustelua ja mielipiteenvaihtoa aiheutti myös avajaiset ja tarjoilun järjestäminen. Lopputuloksena oli, että näyttelyn avajaisia vietettiin 18.8, tarjoilu organisoitiin uudella tavalla huomioiden koronaan liittyvät varotoimet.
Korona verotti avajaisvieraita enemmän kuin näyttelyyn osallistujia, eli monet karttoivat isoa kokoontumista. Näyttelyn avaaja, apulaispormestari Nasima Razmyar toi avajaispuheessaan esiin sen, ettei yhteiskunta voi pysähtyä vakavasta tilanteesta huolimatta. Samat ajatukset olivat yhdistyksen päättäjillä. Elämisen ja tekemisen on jatkuttava. Tekemisen halu näkyi siinä, että jäsentaiteilijat olivat innolla mukana ripustuksessa ja osallistumisessa näyttelyn valvontaan. Uutta on erilaiset varotoimet, niin käytännön toimet kuin ajatukset, jotka ohjaavat käyttäytymistämme ja tunteitamme.
Korona näkyy muutamissa teoksissa, joissa on tekijän tarina koronan kokemisesta omassa elämässään. Yhdistyksen vuosi vuodelta upeampi vuosinäyttely on esillä Kaapelin Puristamossa 30.8. saakka joka päivä klo 12 – 18. Näyttely tarjoaa monipuolisuudellaan hätkähdyttävän taide-elämyksen.
Kirjoituksessa on tunteita ja kokemuksia yhdistyksen koronavuoden vuosinäyttelystä näyttelysihteerin ja hallitusjäsenen näkökulmasta tekijänä ja päättäjänä… Pirjo Källi
Stefan Lindfors
Helsingin Taideyhdistyksen 2020 toukokuun taidepersoonaksi valikoitui suomalainen graafinen suunnittelija, kuvanveistäjä, muotoilija, ohjaaja ja sisustusarkkitehti.
Tiimit ovat yhtä tehokkaita kuin niiden yksilöiden välinen kommunikointi.
Tärkeä tiimin menestystekijä on läsnäolevan kommunikoinnin synnyttävä positiivisuus. Tämän positiivisuuden koin tavatessani Roihuvuoren seurakunnan tiimistä kirkkoherran. Pikaisessa tapaamisessa kyselin kirkkoherralta mahdollisuutta ”haastatteluun” aiheesta taide ja kuvan merkitys… tässä olkaa hyvä, todettavissa että työnsä ohessa voi olla varsinainen elämän ”taiteilija”… kiitos Timo Pekka Kaskinen että jaoit ajatuksia Helsingin Taideyhdistykselle -MM-
… Taide kuuluu kirkon elämään
… kävin kokemassa miten taiteen kanssa voi keskustella omana itsenään iloineen ja suruineen. Voi pohtia sitä, millainen taide sopii kirkkoon, tai nauttia kirkkotiloihin tuotujen taidenäyttelyiden kirjosta. Kirkkojen maalaukset ovat tukeneet ihmisiä vuosituhansien ajan. Hyvä esimerkki on hyvin perinteikäs maalaus Neitsyt Mariasta ja Jeesus-lapsesta tai että kaikissa kristityissä kirkoissa Jumala samaistetaan valoon, jo Vanhan Testamentin ajoista alkaen.
Väittämä, että ”taide auttaa näkemään maailman toisen ihmisen näkökulmasta”, sai minut googlaamaan asiaa ymmärtääkseni väittämän, ja kappas vain, löysin ja koin mielenkiintoiseksi suomalaisten taiteilijoiden dokumentoidut kirkkotaide lausahdukset, esimerkiksi että: ”Laila Pullista vaivasi se, että barokin taiteessa Jeesus esitetään ristillä usein pulleana ja vaaleanpunaisena” – kuvanveistäjä halusi tehdä krusifiksin, joka ei kaunistele Jeesuksen uhria. Tai että Tove Jansson maalasi ainutlaatuisen alttaritaulun, joka auttoi muumien äitiä maksamaan ateljeensa Helsingin Ullanlinnassa – ”On siunattua, että on seiniä”. Taiteen ystävien mielipidetilastointi kertoo, että Hugo Simbergin Haavoittunut enkeli on Ateneumin rakastetuin maalaus. Hattulan Pyhän Ristin kirkon maalaukset muodostavat Suomen oloissa ainutlaatuisen laajan ja yhtenäisen kuvakokonaisuuden. Kulttuuripalkitut Tyrvään Pyhän Olavin kirkon uudet Kuutti Lavosen ja Osmo Rauhalan maalaukset, ovat vahva puheenvuoro kuvataiteen asemasta kristillisessä julistuksessa, jne…
Tämä ”kirkkotaide” pohdiskelu sopii tyyliini koska minimalistina pelkistän jopa faktan muutamiin sanoihin, jotka liitän rehelliseen uskoon kuvan voimasta. Näillä eväillä riensin ”Kirkko treffeille” osoitteeseen Tulisuontie 2 Helsingissä. Olin sovitusta etuajassa, mutta ilokseni tapasin parkkipaikalla taiteilija kollegan, joka oli lapsenlapsen 3v kanssa menossa samaan paikkaan, ihan eri asioissa… hämmennyin koska luulin tehneeni tapaamisen toisen kollegan kanssa…hmm mutta kyseessä oli sattuma. Koska ovet ei ollut vielä auki ehdimme vaihtamaan kuulumiset, ja hetkessä maailma tuntui paremmalta. Sisään astuessamme saimme lämminhenkisen vastaanoton. Tutustuimme taidenäyttelyyn ja sytytimme kynttilät. Sitten 3vuotias ilmoitti mummille, että nyt on nälkä nyt, mennään…
Minä jäin ihmettelemään… hiljaista kauneutta. Mutta samassa, kollegani Liisi ilmestyi paikalle syventämään havaintojani. Olimme Roihuvuoren kirkossa, missä annetaan tilaa myös erilaisille taideprojekteille.
1970 käyttöön vihityn kirkon on suunnitellut arkkitehti Lauri Silvennoinen. Kirkon rakennusmateriaali on Saksasta tuotuja isoja ikkunoita ja itävaltalaisia kirkonkelloja lukuun ottamatta Suomesta. Roihuvuoren kirkon kuusikulmainen muoto on peräisin 300-luvun kastekappelista. Varsinaisen kirkkosalin katossa on Daavidin tähti. Kirkossa on myös kastekappeli, seurakuntasali ja muita tiloja.
Kirkon urut on valmistanut Kangasalan urkutehdas vuonna 1972. Alttaritaulu on lasimaalaus nimeltään Circulum vitae – Elämän ympyrä, ja sen on suunnitellut taiteilija Reino Hietanen. Kastekappelin alttaritaulu taas on mosaiikkityö Kristus ristillä, jonka on suunnitellut marjaniemeläinen taiteilija Uuno Eskola.Olin varsin tyytyväinen kokemaani ja näkemääni. Tutustumis hetkeen sisältyi niin paljon positiivista energiaa ja mahdollisuus kurkistaa moderniin kirkkotaiteeseen.
Lähteet wikipedia/kirkkojakaupunki/internet/vierailu paikassa teksti Marianne Matikka
Tove Jansson
… Hän ei ollut paitsi järkyttävän hyvä taiteilija, vaan omasi myös suunnattoman suuren sisäisen luovan voiman. Vaikuttaa siltä, että ideat syntyi merien äärillä ja hän osasi purkaa siellä syntyneet fiilikset, joista kumpusi milloin seinämaalaus, sarjakuva, alttaritaulu tai Muumi satu… hänestä haluan kertoa Helsingin Taideyhdistyksen huhtikuun 2020
